11.7.2014

Heips ;)

Dai :n ehdotuksesta ja avustuksella tein sitten itsekin grafiikkablogin, kun noita ulkoasujen tilauksia alkoi tulla jo vähän liikaa yhdelle päivälle. Howrsessa pyörin nimimerkillä Seven, mutta täällä käytän lempinimeäni, jota minusta on jo kuusi vuotta käytetty. "Hilu" juontuu sukunimestäni.

Grafiikan teossa mukana on myös Dai, joka tekee kaikkea samaa kuin minäkin, eli ulkoasuja, avataria (jotka ovat huomattavasti hienompia kuin minun x3) ja bannereita. Me molemmat ylläpidämme sivua. Toisia grafiikantekijöitä saatetaan ottaa mukaan joskus.

Grafiikka on sallittua käyttää ainoastaan Howrsen suomenkielisellä serverillä, ei missään muualla. Grafiikan muokkaus on myös kiellettyä, ellei tekijä anna siihen lupaa.

*Grafiikka kuuluu kaikille, mökin muorille ja herroille*
^ © Kyösti Mäkimattila -